Kesä ja sen myötä lentokausi 2022 lähestyvät loppuaan. Kesä on ollut kaikkineen hyvinkääläisten purjelentäjien keskuudessa monivivahteinen. On leireilty, kouluttauduttu, kisattu, isännöity ja emännöity muiden leireilyä. On ollut paljon hyviä kokemuksia ja paljon, mistä voi ottaa opiksi. Erilaiset turvallisuuteen liittyvät teemat ovat puhuttaneet pitkin kautta, vaikka vakavilta vaara- ja onnettomuustilanteilta onkin vältytty. Turvallisuutta lisääviin toimenpiteisiin on tarkoitus satsata jatkossa edelleen. Kerholaisille tullaan järjestämään mm. ensiapukoulutusta talviakatemioiden puitteissa.
Hyvinkääläisten maailmalla kisailleiden sankareiden tuloksina oli Kim Topparilla nuorten MM-kilpailuissa 8. sija ja Hannu Halosella MM-kilpailuissa 31. sija. Kauden ollessa päättymäisillään katse kääntyy jo ensi vuoteen ja siellä tiedossa oleviin koitoksiin. Hyvinkääläistä edustusta tullee olemaan nuorten puolella maailmalla edelleen.
Kurssilaisia on ollut kolme, joista kahdelta puuttuvat nyt lupakirjatarkastuslennot ja yhdeltä yksinlentoihin vaadittava 14 vuoden ikä. Ensi kesälle kiinnostuneita koulutettavia on jo ilmoittautunut, mikä on purjelennon hyvinkääläisen tulevaisuuden kannalta varsin positiivista.
Syksyyn kuuluvat perinteisesti maaliinlaskukisat ja kauden päättäjäiset. Kerhon omat maaliinlaskukisat kisaillaan lauantaina 17.9. ja kolmen kerhon kisat 24.9. Kymissä. Lentokauden päättäjäisiä vietetään talkoilun ja juhlien merkeissä 8.10.